Yksi zmrzlina, kiitos! Vaikkei vielä niin lämmintä olekaan...
Joskus hyvänmielen tonttu voi paeta ihan jonkun tyhmän pikkuasian vuoksi. Tänään se tapahtui aamu-uinnille mennessä. Uimalassa täytyy lukosta maksaa 100 kruunun, eli noin 4 euron pantti. Lähtiessä pantin saa takaisin. Olin juuri maksanut pienellä rahalla uintimaksuni, joten lompakossani oli vain isoja seteleitä. Pienin oli kaksisatanen. Lukkoja vahtivat eläkeläismummot eivät pienistä stressaile, mutta kahdesta asiasta he eivät tingi. Ensimmäinen on se, että että jos on yli maksamansa ajan, joutuu pulittamaan lisämaksua; ja toinen on se, että pantti on tasan se satanen. Tätä sääntöä nyt sitten uhmasin ja yritin tarjota 200 korunan panttia, ei mennyt läpi, ei. Menkää rouva hyvä kassalle vaihtamaan pienemmäksi, jos ei teillä ole.
Jaa että jonoon takaisin? Miksei näillä lukkovahdeilla ole omaa vaihtokassaa? Tuskin olen ensimmäinen, jolla ei ole tasarahaaa. Byrokratiaan lopullisesti hiiltyneenä aloin mielenosoituksellisesti laskea kolikoitani. Ja kas, sieltä löytyi kuin löytyikin satanen. Suurimmaksi osaksi tosin yhden ja kahden kruunun kolikoista koostuen, mutta silti, satanen! Tungin kolikkokasan mummelin käteen, ja hän alkoi tietysti laskea, että olinko antanut varmasti tasarahan. Olinhan minä. Mummolla oli pieni purtilo näille panttikolikoille. Sen hän otti jostakin vetolaatikostaan ja kätevästi roiskasi kolikot sinne.
Altaassa kuitenkin paha mieli haihtui, vaikka siellä oli taas nainen, johon olen törmännyt ennenkin. Hän ei väistele ketään ja ohittelee ihan mistä sattuu. Todella ärsyttävä tapa tällainen, mutta silti minulla oli mukavat fiilikset. Ilman lämpötila oli nollan vaiheilla ja vesi siinä vähän yli 26 astetta. Miellyttävä liikunta on paras tapa aloittaa uusi päivä.
Päivän varsinainen ohjelma oli aloittaa arkistoihin tutustuminen. Sen verran olen tämän kaupungin toimistoviidakossa seikkaillut, että arvelin kaupunginarkiston olevan paras paikka aloittaa. Syy on se, että heillä on mielestäni selkeimmät nettisivut. Niissä on jotenkin sellainen tervetulleeksi toivottava tunnelma.
http://www.ahmp.cz/eng/index.html
Arveluni osoittautui oikeaksi. Ovella oli vahtimestari, joka ei osannut yhtään mitään kieliä, vanha pappa kun oli. Hän kuitenkin ohjasi minut kahden mukavan naisen luo, joista toinen puhui hyvää englantia. Kehuin heidän sivujaan ja kerroin asiani, kertomukset sodasta kiinnostavat. Naiset ohjeistivat vahtimestarin antamaan minulle lokeron avaimen ja ohjaamaan lukusaliin.
Vein vaatteet ja repun lokeroon ja lähdin kohti lukusalin neuvontatiskiä. Siellä minua palveli nuorehko mies, joka myös oli avulias ja osasi hyvin englantia. Täytin hänelle kaavakkeen ja näytin passiani. Nyt minulla on vuoden verran voimassa oleva lupa käyttää heidän arkistoaan. Mies sanoi, että heillä on kyllä toisesta maailmansodasta juttua jonkin verran, mutta hän itse aloittaisi kyllä kansallisarkistosta ja sota-arkistosta.
Huokaisin syvään ja aloin jo päässäni pyörittää, että millähän metrolla tässä lähdetään taas seikkailemaan ja mihin. Mies ilmeisesti arvasi ajatukseni, koska hän käski minua olemaan hätäilemättä, kansallisarkisto on tässä samassa rakennuskompleksissa, vain toisella puolella. Hän myös sanoi, että sota-ajan valokuvat Prahasta voisivat olla minulle kiinnostavia, joten niitä voitaisiin mahdollisesti jo ensi viikolla puuhata minulle näytille täältä kaupunginarkistosta. Tuosta asiasta minun pitää vielä lähettää sähköposti kuvakokoelman hoitajalle.
Ei muuta kun tavarat lokerosta ulos ja avain vahtimestarille, joka tuntui olevan pahoillaan, etten päässytkään tutkimaan heillä tässä vaiheessa mitään. Siitä hän oli jostain syystä iloisen oloinen, että olen Finka. Kipittelin sitten sinne kansallisarkiston ovelle, jota vartioi vähemmän joviaali vahtimestari. Hän osasi vähän englantia, sen verran, että sai sanottua, ettei kansallisarkistoon voi tulla vierailemaan. Intin takaisin, että kaupunginarkisto tuolla naapurissa kylläkin lähetti minut tänne, että miten niin ei voi vierailla. Siinä kohtaa hänen englantinsa loppui ja hän sanoi soittavansa kollegan paikalle. Mietin jo, että kantoapuako soittaa, vai mistä on kyse, mutta päätin, etten nyt karkuunkaan lähde.
Yllätykseksni kollega oli jonkinlainen arkistoamanuenssi, rauhallisen oloinen keski-ikäinen nainen, joka ei osannut englantia juurikaan, mutta saksaa sitäkin paremmin. Minunkin oli helppo puhua hänen kanssaan saksaa, kun arkistokieli oli hänellä hallussa. Nainen puisteli päätään ja sanoi, että hallinnollisia dokumentteja täältä löytyy saksaksi, mutta kaikki muistelmat, joita heillä on tallessa, ovat pääsääntöisesti tšekiksi. Lisäksi hakemista helpottaisi, jos hakisin jonkun tietyn henkilön muistelmia. Sanoi, että kova on haaste sinulla, mutta minä sanoin, että haluaisin edes yrittää. Sitten hänellä välähti ja hän sanoi, että on heillä vastarintaliikkeeseen kuuluneiden muistelmia vaikka kuinka paljon, niistä voisit olla kiinnostunut.
Taas sain viedä tavarani lokeroon, tällä kertaa tosin itse sain valita lokeron ja avain oli ovessa. Arkistoamanuenssi pyysi minua mitä ystävällisimmin tulemaan lukusaliin, näyttämään taas passini ja täyttämään lomakkeen sihteerin kanssa. Nyt minulla on luvat kunnossa kansallisarkistoonkin täksi vuodeksi.
Sain paksun pinkan dokumenttiluetteloita, joissa oli aina kukin muistelma numeroitu ja otsikoitu. Tšekiksi. Luettelot olivat sen näköisiä, ettei niitä ollut kukaan pitkiin aikoihin edes selaillut. Kävin yhden niistä läpi, se ei ollut ihan niin vaikeaa miltä kuulostaa ja mitä ajattelin. Jo muutaman avainsanan perusteella pystyin aika hyvin päättelemään, mikä on kiinnostavaa ja mikä ei. Tietysti tämä on myös arpapeliä, mutta niinhän se tiedonhaku aina on. Valitsin puolenkymmentä kiinnostavinta ensimmäisestä luettelosta ja tein niistä noutopyynnön. Enempää en jaksanut lukea itselleni vaikealla kielellä tänään. Tällaisen pöydän äärellä sitä jostain syystä tulee miettineeksi, että voisiko joskus ottaa itselleen vähän helpompia haasteita.
Huomaa valkoiset käsineet, jotka sain ottaa jopa mukaan. Niillä käsitellään dokumentteja. Huomaa myös sanakirjan muovisuoja. Ostin sen matkan varrelta, kun jotakin piti sanakirjalle tehdä. Se on kastunut jo niin monta kertaa ja kärsinyt ruhjomista. Kohta ei olisi kansia ollenkaan enää, ellen niitä suojaisi. Ei ole ihan sopivan kokoinen suojamuovi, mutta saa luvan nyt välttää.
Nuo vastarintaliikkeen tarinat kuulostivat niin houkuttelevilta, etten vaan voinut vastustaa kiusausta, vaikka haaste on suuri. Pakko niitä on ainakin vilkaista. Huomenna ne odottavat minua kansallisarkistossa. Ovimiestä varten sain lapun, jota näyttää. Hän ja hänen ovimieskaverinsa(?) iloisesti hyvästelivät minut, kun sitten muutamaa tuntia myöhemmin poistuin rakennuksesta.
Amanuenssi oli erittäin avulias, siitä hänelle täydet pisteet. Hän antoi minulle myös sota-arkiston ja kansallismuseon arkiston osoitteet.Viimeksi mainitussakin voisi hänen mukaansa olla jotakin sotamuistoihin liittyvää. Tässä muuten vielä vähän kuvaa kansallisarkiston lukusalista. Amanuenssi oikein kehui minulle, miten Tšekin tasavalta on yksi niitä harvoja maita maailmassa, jossa saa kuvata arkistoissa omalla kameralla. Kiiruhdin heti kehumaan takaisin, että Suomessakin saa. Hän oli siitä yllättynyt, että miten Suomessa saa, kun Saksassa ja Itävallassa ei missään tapauksessa saa. En tiedä, miten tuo pitäisi sitten tulkita. :)
Arkistokompleksiin pääsee julkisilla kulkuneuvoilla menemällä ensin metrolla Chodovin asemalle ja sieltä bussilla numero 115 Mestsky Archiv -kadun suuntaan. (Mistähän muuten moinen kadunnimi? :)) Sillä lailla pääsee melkein oven eteen. Chodovin metroasemalla on myös valtava ostoskeskus, paljon suurempi kuin tämä oma kotiostarini Pankrácin metroasemalla. Kävin vähän tutustumassa Chodovin ostariin iltapäivällä arkistovierailuni päätteeksi. Ihan kieliharjoittelumielessä ostin myös jäätelöä. Kyllä, niin tuossa kyltissä lukee - jäätelöä.
Ja onnistuihan se, jäätelon osto. En ole koskaan syönyt yhtä hyvää tummaa suklaajäätelöä kuin tämä. Tumma = tmavý. Jostakin syystä nuo tšekin konsonantit vilistelevät silmissä tänään.
Taas kerran voisin palata siihen, miten suomen ja tšekin sanat muistuttavat joskus hämmästyttävästi ja minulle ainakin selittämättömästi toisiaan. Seuraavasta kuvasta näette sanan vaaka. Vaa'asta puheenollen, tänään huomasin jo kolmannen käytännön punnita vihanneksia. Ja sitä tämä kuva itse asiassa esittääkin, eli Suomesta tuttua itsepunnitustapaa. Kuulostaa varmaan aika pienestä asiasta vikisemiseltä, mutta yllättävän paljon se syö energiaa, kun kassalla vasta huomaa, että joo, nämä pitikin tässä kaupassa punnita muualla, mutta missähän se nyt tapahtuukaan.
Täällä elämistä helpottaa paljon se, jos edes vähän osaa kieltä. Englannilla pärjää ja ei pärjää, jos osaa saksaa päälle, pääsee jo aika pitkälle. Silti on aina toisten varassa, jos ei mitään pysty itse lukemaan. Huvitti vähän, kun tämän kyltin luin pitkään, että portvin, mutta ruokakauppahan se siinä, ei viinikauppa. Tänään opin montakin uutta sanaa, toivottavasti huomenna taas lisää.
Jaa että jonoon takaisin? Miksei näillä lukkovahdeilla ole omaa vaihtokassaa? Tuskin olen ensimmäinen, jolla ei ole tasarahaaa. Byrokratiaan lopullisesti hiiltyneenä aloin mielenosoituksellisesti laskea kolikoitani. Ja kas, sieltä löytyi kuin löytyikin satanen. Suurimmaksi osaksi tosin yhden ja kahden kruunun kolikoista koostuen, mutta silti, satanen! Tungin kolikkokasan mummelin käteen, ja hän alkoi tietysti laskea, että olinko antanut varmasti tasarahan. Olinhan minä. Mummolla oli pieni purtilo näille panttikolikoille. Sen hän otti jostakin vetolaatikostaan ja kätevästi roiskasi kolikot sinne.
Altaassa kuitenkin paha mieli haihtui, vaikka siellä oli taas nainen, johon olen törmännyt ennenkin. Hän ei väistele ketään ja ohittelee ihan mistä sattuu. Todella ärsyttävä tapa tällainen, mutta silti minulla oli mukavat fiilikset. Ilman lämpötila oli nollan vaiheilla ja vesi siinä vähän yli 26 astetta. Miellyttävä liikunta on paras tapa aloittaa uusi päivä.
Päivän varsinainen ohjelma oli aloittaa arkistoihin tutustuminen. Sen verran olen tämän kaupungin toimistoviidakossa seikkaillut, että arvelin kaupunginarkiston olevan paras paikka aloittaa. Syy on se, että heillä on mielestäni selkeimmät nettisivut. Niissä on jotenkin sellainen tervetulleeksi toivottava tunnelma.
http://www.ahmp.cz/eng/index.html
Arveluni osoittautui oikeaksi. Ovella oli vahtimestari, joka ei osannut yhtään mitään kieliä, vanha pappa kun oli. Hän kuitenkin ohjasi minut kahden mukavan naisen luo, joista toinen puhui hyvää englantia. Kehuin heidän sivujaan ja kerroin asiani, kertomukset sodasta kiinnostavat. Naiset ohjeistivat vahtimestarin antamaan minulle lokeron avaimen ja ohjaamaan lukusaliin.
Vein vaatteet ja repun lokeroon ja lähdin kohti lukusalin neuvontatiskiä. Siellä minua palveli nuorehko mies, joka myös oli avulias ja osasi hyvin englantia. Täytin hänelle kaavakkeen ja näytin passiani. Nyt minulla on vuoden verran voimassa oleva lupa käyttää heidän arkistoaan. Mies sanoi, että heillä on kyllä toisesta maailmansodasta juttua jonkin verran, mutta hän itse aloittaisi kyllä kansallisarkistosta ja sota-arkistosta.
Huokaisin syvään ja aloin jo päässäni pyörittää, että millähän metrolla tässä lähdetään taas seikkailemaan ja mihin. Mies ilmeisesti arvasi ajatukseni, koska hän käski minua olemaan hätäilemättä, kansallisarkisto on tässä samassa rakennuskompleksissa, vain toisella puolella. Hän myös sanoi, että sota-ajan valokuvat Prahasta voisivat olla minulle kiinnostavia, joten niitä voitaisiin mahdollisesti jo ensi viikolla puuhata minulle näytille täältä kaupunginarkistosta. Tuosta asiasta minun pitää vielä lähettää sähköposti kuvakokoelman hoitajalle.
Ei muuta kun tavarat lokerosta ulos ja avain vahtimestarille, joka tuntui olevan pahoillaan, etten päässytkään tutkimaan heillä tässä vaiheessa mitään. Siitä hän oli jostain syystä iloisen oloinen, että olen Finka. Kipittelin sitten sinne kansallisarkiston ovelle, jota vartioi vähemmän joviaali vahtimestari. Hän osasi vähän englantia, sen verran, että sai sanottua, ettei kansallisarkistoon voi tulla vierailemaan. Intin takaisin, että kaupunginarkisto tuolla naapurissa kylläkin lähetti minut tänne, että miten niin ei voi vierailla. Siinä kohtaa hänen englantinsa loppui ja hän sanoi soittavansa kollegan paikalle. Mietin jo, että kantoapuako soittaa, vai mistä on kyse, mutta päätin, etten nyt karkuunkaan lähde.
Yllätykseksni kollega oli jonkinlainen arkistoamanuenssi, rauhallisen oloinen keski-ikäinen nainen, joka ei osannut englantia juurikaan, mutta saksaa sitäkin paremmin. Minunkin oli helppo puhua hänen kanssaan saksaa, kun arkistokieli oli hänellä hallussa. Nainen puisteli päätään ja sanoi, että hallinnollisia dokumentteja täältä löytyy saksaksi, mutta kaikki muistelmat, joita heillä on tallessa, ovat pääsääntöisesti tšekiksi. Lisäksi hakemista helpottaisi, jos hakisin jonkun tietyn henkilön muistelmia. Sanoi, että kova on haaste sinulla, mutta minä sanoin, että haluaisin edes yrittää. Sitten hänellä välähti ja hän sanoi, että on heillä vastarintaliikkeeseen kuuluneiden muistelmia vaikka kuinka paljon, niistä voisit olla kiinnostunut.
Taas sain viedä tavarani lokeroon, tällä kertaa tosin itse sain valita lokeron ja avain oli ovessa. Arkistoamanuenssi pyysi minua mitä ystävällisimmin tulemaan lukusaliin, näyttämään taas passini ja täyttämään lomakkeen sihteerin kanssa. Nyt minulla on luvat kunnossa kansallisarkistoonkin täksi vuodeksi.
Sain paksun pinkan dokumenttiluetteloita, joissa oli aina kukin muistelma numeroitu ja otsikoitu. Tšekiksi. Luettelot olivat sen näköisiä, ettei niitä ollut kukaan pitkiin aikoihin edes selaillut. Kävin yhden niistä läpi, se ei ollut ihan niin vaikeaa miltä kuulostaa ja mitä ajattelin. Jo muutaman avainsanan perusteella pystyin aika hyvin päättelemään, mikä on kiinnostavaa ja mikä ei. Tietysti tämä on myös arpapeliä, mutta niinhän se tiedonhaku aina on. Valitsin puolenkymmentä kiinnostavinta ensimmäisestä luettelosta ja tein niistä noutopyynnön. Enempää en jaksanut lukea itselleni vaikealla kielellä tänään. Tällaisen pöydän äärellä sitä jostain syystä tulee miettineeksi, että voisiko joskus ottaa itselleen vähän helpompia haasteita.
Huomaa valkoiset käsineet, jotka sain ottaa jopa mukaan. Niillä käsitellään dokumentteja. Huomaa myös sanakirjan muovisuoja. Ostin sen matkan varrelta, kun jotakin piti sanakirjalle tehdä. Se on kastunut jo niin monta kertaa ja kärsinyt ruhjomista. Kohta ei olisi kansia ollenkaan enää, ellen niitä suojaisi. Ei ole ihan sopivan kokoinen suojamuovi, mutta saa luvan nyt välttää.
Nuo vastarintaliikkeen tarinat kuulostivat niin houkuttelevilta, etten vaan voinut vastustaa kiusausta, vaikka haaste on suuri. Pakko niitä on ainakin vilkaista. Huomenna ne odottavat minua kansallisarkistossa. Ovimiestä varten sain lapun, jota näyttää. Hän ja hänen ovimieskaverinsa(?) iloisesti hyvästelivät minut, kun sitten muutamaa tuntia myöhemmin poistuin rakennuksesta.
Amanuenssi oli erittäin avulias, siitä hänelle täydet pisteet. Hän antoi minulle myös sota-arkiston ja kansallismuseon arkiston osoitteet.Viimeksi mainitussakin voisi hänen mukaansa olla jotakin sotamuistoihin liittyvää. Tässä muuten vielä vähän kuvaa kansallisarkiston lukusalista. Amanuenssi oikein kehui minulle, miten Tšekin tasavalta on yksi niitä harvoja maita maailmassa, jossa saa kuvata arkistoissa omalla kameralla. Kiiruhdin heti kehumaan takaisin, että Suomessakin saa. Hän oli siitä yllättynyt, että miten Suomessa saa, kun Saksassa ja Itävallassa ei missään tapauksessa saa. En tiedä, miten tuo pitäisi sitten tulkita. :)
Arkistokompleksiin pääsee julkisilla kulkuneuvoilla menemällä ensin metrolla Chodovin asemalle ja sieltä bussilla numero 115 Mestsky Archiv -kadun suuntaan. (Mistähän muuten moinen kadunnimi? :)) Sillä lailla pääsee melkein oven eteen. Chodovin metroasemalla on myös valtava ostoskeskus, paljon suurempi kuin tämä oma kotiostarini Pankrácin metroasemalla. Kävin vähän tutustumassa Chodovin ostariin iltapäivällä arkistovierailuni päätteeksi. Ihan kieliharjoittelumielessä ostin myös jäätelöä. Kyllä, niin tuossa kyltissä lukee - jäätelöä.
Ja onnistuihan se, jäätelon osto. En ole koskaan syönyt yhtä hyvää tummaa suklaajäätelöä kuin tämä. Tumma = tmavý. Jostakin syystä nuo tšekin konsonantit vilistelevät silmissä tänään.
Taas kerran voisin palata siihen, miten suomen ja tšekin sanat muistuttavat joskus hämmästyttävästi ja minulle ainakin selittämättömästi toisiaan. Seuraavasta kuvasta näette sanan vaaka. Vaa'asta puheenollen, tänään huomasin jo kolmannen käytännön punnita vihanneksia. Ja sitä tämä kuva itse asiassa esittääkin, eli Suomesta tuttua itsepunnitustapaa. Kuulostaa varmaan aika pienestä asiasta vikisemiseltä, mutta yllättävän paljon se syö energiaa, kun kassalla vasta huomaa, että joo, nämä pitikin tässä kaupassa punnita muualla, mutta missähän se nyt tapahtuukaan.
Täällä elämistä helpottaa paljon se, jos edes vähän osaa kieltä. Englannilla pärjää ja ei pärjää, jos osaa saksaa päälle, pääsee jo aika pitkälle. Silti on aina toisten varassa, jos ei mitään pysty itse lukemaan. Huvitti vähän, kun tämän kyltin luin pitkään, että portvin, mutta ruokakauppahan se siinä, ei viinikauppa. Tänään opin montakin uutta sanaa, toivottavasti huomenna taas lisää.
Tuo zmrzlina on jäänyt sanana mieleen, kun yhdellä kv-bookcrossaajalla oli se nickinään. Ei taida enää olla aktiivinen tosin.
VastaaPoista-myntti