Kyllähan täällä pärjäillään, tai ainakin parjaillaan

Tietokonehuolto on tietysti auki vasta maanantaina, joten nyt pitaa tulla toimeen ilman joitakin nappaimia. Arsyttavaa. Vaikka kyllähän kaikki merkit jotenkin saa kaiveltua, mutta hidastahan se on.

Oli viimeinen päivä äänestää ennakkon ulkomailla. Suurlähetystössähän se tapahtuu, ja Suomen lähetystö löytyy Pieneltä puolelta, metroasemalta pari pysäkinväliä ratikalla. Samassa rakennuksessa on myös naapurimaan Norjan ja Japaninkin lähetystö. Tuuli ei ollut valitettavasti suotuisa vaalipäivälle, liput roikkuivat aika sekavasti.



Äänestys oli tarkoin vartioitua puuhaa, piti mennä useamman lukitun oven kautta lähetystön kirjastoon, jossa oli normaaliin tapaan vaalivirkailija ja koppi. Prosessi oli sama kuin tavallisessa ennakkoäänestyksessä, sillä erotuksella, että huoneeseen sai tulla vain yksi ihminen kerrallaan. Syytä tähän en tiedä. Seinällä oli luettelo kaikkien vaalipiirien ehdokkaista. Luetteloita oli melkein joka seinällä. Taidettakin saattoi olla välissä.


Kävin tänään tutustumassa myös Prahan liepeillä sijaitsevaan linnaan nimelta Křivoklát, joka on toiminut ritareiden asuntona sekä kuninkaallisena metsästysmajana, vaikkakaan se ei mikään maja ole. Kruununjalokivetkin ovat siellä olleet jonkin aikaa turvassa.


Linnan alapuolelle on vuosisatojen saatossa rakentunut kylä. Itse linnalle vie useita polkuja, kävelimme niitä hiukan ennen opastetun kierroksen alkamista. Mietin, millaista olisi elää lapsuutensa tällaisessa kylässä, jota linna on katsellut kukkulaltajo yhdeksänsataa vuotta. Polut vaikuttivat hyvin jännittäviltä, voisin kuvitella niiden olevan mielikuvituksellisia leikkipaikkoja, kun linna aina häämöttää hiukan eri suunnasta ja ympärillä on metsää. Jos itse olisin elänyt lapsuuteni tuollaisessa ympäristössä. varmasti palaisin sinne aina muistoissani. Ehkä en muusta osaisi edes kirjoittaa.


Voin kertoa, että puolitoistatuntinen opastettu linnakierros - tšekiksi, kun muita kieliä ei ole saatavilla - on aika rankka rupeama. Juurikaan en ymmärtänyt, mutta näkihän siinä paikat kuitenkin perusteellisesti. Alla olevassa kuvassa kaiketi linnan isäntä.


Lopuksi pieni tarina eilisestä keskustelustani naapurini E:n kanssa, hän on Vietnamin-veteraani ja runsaasti matkustellut, ei siis mikään stereotyyppinen amerikkalainen. Hän kysyi minulta, onko Suomessa metroa. Sanoin, että Helsingissä on. Hän kysyi, että mistäs Helsinki onkaan tuttu, en osannut sanoa, mistä se hänelle voisi olla tuttu. Hetken päästä E:lla välähti: Eikös siellä ollut 80-luvulla se suuri ydinvoimalaonnettomuus!

Toivotan meille suomalaisille paljon menestystä, jotta maailmalla tietoisuus meistä lisääntyisi.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Kuva
Arvostan vanhoja perinteitä, minusta on hienoa, että niistä pidetään kiinni. Kuitenkin on joitakin sellaisia tapoja, joista aika on mennyt ohi ja jotka kannattaisi vain katkaista. Täällä Tsekinmaalla on sellainen perinne, että pääsiäismaanantaina miehet piiskaavat  naisia. Ei tietenkään satuttaen, mutta huitovat kuitenkin oksilla ja risuilla, niitä jopa myydään pääsiäistä edeltävällä viikolla. Moni ostaa niitä ihan vain koristeeksi ja minäkin sitten hankin yhden ihan kuriositeettina ja siksi, että voin tänne blogiin laittaa havainnollisen kuvan. Kas tässä. Eilen illalla näin tosiaan nuoria miehiä metrossa näiden piiskojen kanssa, samoin tänä aamuna. Joukossa oli myös keski-ikäistyviä miehiä ja pikkupoikia. Olen aika sanaton. Niin ovat muuten myös prahalaiset, jos heiltä tästä perinteestä jotakin tiedustelee. Täällä nimittäin kyseinen perinne on vähemmän suosittu, vaikkakin minua varoiteltiin, että humalaiset miesryhmät saattavat yrittää piiskata ihan tuntemattomiakin naisia. Kaikk
Lue lisää

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Kuva
 Joskus elämä muistuttaa siitä, että kannattaa miettiä seuraavat askeleensa. Tai anakin huomata edessä oleva porrasaskelma. Muuten käy nimittäin näin. Mutta älkää säikähtäkö, nilkka on vain nyrjähtänyt, ei murtunut. Kaikki tämä tapahtui hotellin aamiaisravintolassa kiireisimpään aamiaisaikaan. Mikähän se siinäkin on, että kaatuessaan haluaa aina nousta mahdollisimman nopeasti ylös eikä ainakaan ottaa apua vastaan? Vaikka vahinko on jo tapahtunut ja kaikki sen näkivät. Eipä sitten muuta kuin Faustin taloon, elikä yliopistolliseen sairaalaan. Tämähän on minulle tuttu paikka, olen Pavelin partiolaista Jan Pfeifferia täällä jututtanut ja on hän minulle järjestänyt kertaalleen tänne fysioterapiajakson, kun kädestä meni tunto kokonaan. Mutta se on menneisyyttä, se. Myös professori Pfeiffer on jo tuonilmaisissa, mutta sairaala elää elämäänsä. Tarina kertoo, että Faust myi sielunsa, mutta minun ei tarvinnut tyhjentää edes pankkitiliäni. Eurooppalainen sairausvakuutus korvasi lääkärikäynnin j
Lue lisää

Novellini

Kirjoituskilpailuuni lähettämääni novellia on toivottu luettavaksi, joten tässä se tulee. Tehtävänanto oli, että tekstin pitää alkaa tuolla lauseella, joka on Elizabeth Bishopin runosta One Art . Muuten käsittelytapaa ei ollut rajattu. A Present to Field Marshal Mannerheim “The art of losing isn’t hard to master,” I thought when my mother gave me a brown package which I was supposed to take to Field Marshal Mannerheim.  Mannerheim is her great hero and she wanted to give him a present but she refused to take it to his palace herself because she was convinced Mannerheim would only speak Swedish. I did my best to make her believe that Mannerheim masters other languages as well, but it was all in vain. So off I went, not fully understanding why I had to do this. Why didn’t I, for once, say no.  It would only do good to my mother to practice her Swedish, should Mannerheim speak it. The night was darkening and I walked on an empty street carrying the brown package.  Mannerheim’s castle
Lue lisää