Nürnbergin mutkainen tie

 Runotorstain aihe on suklaa
http://runoruno.vuodatus.net/

Kauppakeskuksessa minulla 
pakkomaistatetaan pääsiäiskonvehti.
Saan pitkän selostuksen 
sen ominaisuuksista
- vielä kun ymmärtäisinkin.

# # #


Eilen sain kansallisarkistosta sähköpostia saksaksi. En ymmärtänyt siitä suoraan sanottuna oikein yhtään mitään, vaikka olen saksaa muka yliopistossakin lukenut. Eikä ymmärtänyt mieskään, jolla on ollut saksa pääaineena yliopistossa. Jotakin siinä kuitenkin oli Nürnbergin asiakirjoista, joita olin yrittänyt tilata. Eipä auttanut muuta kuin mennä paikan päälle tiedustelemaan. Kävi ilmi, että nuo oikeudenkäynnin paperit olivat saapuneet Prahaan 1950-luvulla ja 1960-luvulla ne sitten luetteloitiin tarkemmin. Niinpä se luettelo, josta olin tilannut, olikin vanhentunut ja minun pitäisi tehdä haku uudestaan siitä uudemmasta ja tarkemmasta luettelosta.

No eipä siinä muuten mitään, mutta asiakirjojen numerointi oli erittäin sekava. Niitä oli luetteloitu kahdella eri tavalla; päivämäärän ja niihin viittaavien ihmisten mukaisesti. Lisäksi piti tietää, mikä prosessi oli kyseessä (taas yksi uusi numero) jotta saa tilattua juuri oikeat laatikot. Arkiston amanuenssikaan ei ensin sitä ymmärtänyt, mutta yhdessä selvittelimme, että miten tuo logiikka oikein menee. Lopulta sen keksimme. Ilmeisesti Nürnbergin papereita ei ole kovinkaan usein tilailtu, kun se näin mahdottoman hankalaa on ja kukaan ei tunnu tietävän mistään mitään.

Eipä siinä muu auttanut kuin ottaa luettelot käteen ja täyttää uusi tilauslappu ja toivoa, että paperit nyt viimeinkin löytyisivät. Sain käytyä vain yhden prosessin puoliväliin saakka. On se ollut valtava oikeudenkäynti, kun pelkästään tsekkejä koskevia prosesseja on ollut kymmeniä ja jokaisesta on tuotettu monta laatikollista paperia. Todistajia tuhansia, paljon syytettyjä ja rikosten uhreja. Ei sitä voi edes kuvitella, millaisen jäljen nuo tapahtumat ja niiden jälkiselvittely ovat vaikuttaneet kansaan.

Pelkästään Adolf Hitleristä on tässä yhdessä prosessissa tekstiä näin monta sivullista luetteloita. Huomatkaa, että paperi on ohuenohutta, joten tässä on sivuja noin viisitoista. Lisäksi kyseessä on tosiaan vain luettelo niistä asiakirjoista, joissa Hitler mainitaan tavalla tai toisella. Kyllä täällä tosiaan tutkimista riittää jokaiselle, joka haluaa vain tarttua toimeen.


Tänäään on ollut hyvin kesäinen päivä, taas sellainen toukokuun lopun tunnelma. Syreenit tuoksuvat, mutta se tuntuu minusta epätodelliselta, sillä illalla on jo kovin pimeää. Amerikkalainen naapuri ja vuokraisäntämme joivat olutta puutarhatuoleilla ja paransivat maailmaa. Olen ihan varma, ettei vuokraisäntä ymmärtänyt jenkin puheista puoliakaan, mutta tulipahan silti maailma parannetuksi.

Kommentit

  1. Pääsiäisterveisiä! On ollut ilo lukea että kevät on pitkällä siellä etelämpänä. Maanantaina lähden Helin kanssa Ranskan Rivieralle tarkistamaan kevään tilanteen siellä.

    VastaaPoista
  2. Hauskaa matkaa Sinulle ja Helille. Hyvää pääsiäistä myös!

    VastaaPoista
  3. Onnea tutkimustyöllesi! Tein itse nuorena historianopiskelijana harjoitustyön Albert Speerin oikeudenkäynnistä Nurnbergissä. Käytin vain painettuja lähteitä. Muistan että aihe imaisi mukaansa, ja harhauduin lueskelemaan muitakin oikeudenkäyntipöytäkirjoja - niitä oli Jyväskylän yliopiston kirjastossa metrin verran pelkästään Nurnbergin oikeudenkäynnistä.

    Työhön meni aikaa reilusti yli varatun, ja arvosana oli heikko - perusteena se, etten ollut pysynyt aiheessa (piti paikkansa). Mutta kun käväisin yliopiston historianlaitoksella pari vuosikymmentä myöhemmin, vanha ohjaajani siristeli silmiään, katseli minua lasiensa yli ja kysyi, enkös ole se kaveri, joka teki proseminaarityönsä Albert Speeristä? Oli näköjään mieleenpainuva kokemus meille molemmille.

    VastaaPoista
  4. Hieno havainto, Helanes!

    Kiitos kannustuksesta, Muhadzir. Enpä ollut tiennytkään, että Nürnbergistä löytyy tietoa myös Jyväskylän yliopistolta. Uskon, että oli kiinnostava tuo sinunkin aiheesi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini