Ollaan vaan ja hengaillaan

Vanhankaupunginaukio on turistien valtaama alue, joten siellä on monenlaista yrittäjää. On erilaisia opastettuja kierroksia, muiden muassa sellainen kuin pub crawl, jossa tarkoitus on vetää kännit. Näihin pubikierroksiin liittyy myös muita eettisiä ongelmia, kuten se, ettei aina muisteta niin papereita tarkistella, joten myös alaikäisiä on päätynyt mukaan. Joka ikinen ilta klo 21 ovat amerikkalaispojat huutaneet juuri niiden kaupungin kalleimpien ravintoloiden terassinnurkalla: "Wanna get fucked! Wanna get fucked!" Jossakin vaiheessa yksi ravintoloitsija sai tarpeekseen ja vihjasi ulkomaalaispoliisille, että tulkaapa tarkastamaan näiden poikien paperit minä tahansa iltana klo 21. Kotimaankoneeseen astuminen oli lähempänä kuin arvasivatkaan.

Olen keskustan kahviloissa törmännyt näihin amerikkalaisiin, jotka täällä oleskelevat vuoden tai muutaman. Sitä olen ihmetellyt, että miten he oikein täällä voivat olla, kun lähinnä tekevät satunnaishommia ja chillailevat ja hengailevat. No, nytpä selvisi tuokin. Kuulemma poliisia kannattaa varoa, kun ne saattavat kysellä papereita. Minulta ei täällä ole poliisi koskaan kysynyt papereita, ja nyt ymmärrän, miksi noita tyyppejä muka poliisi "vainoaa". Enhän minäkään voisi tuolla lailla hengailla USA:ssa, vaan minut heitettäisiin ulos maasta. Seuraavan kerran kun joku amerikkalainen alkaa meuhkata minulle laittomista siirtolaisista, otan puheeksi nämä Prahan hengailijat.

http://www.youtube.com/watch?v=l15aTLy7lk4

Rauhoittavaksi lopuksi muutama kuva eilispäivältä Sudeettimaalta. Tällä järvellä sudeettisaksalaiset viettivät usein lomiansa. Tässä välissä muuten voisin mainita tšekinopettajani kokemuksen. Hän oli ollut käymässä Karlovy Varyssa, eli Karlsbadissa jonkun saksalaisen tytön kanssa, ja saksalainen oli vain ykskantaan todennut, että tämä kuuluu oikeastaan Saksalle. Milloinhan nämäkin riidat loppuvat?



Tässä taas kuva kaukaisuudessa siintävästä kukkulasta, jolta tarinan mukaan ensimmäiset tšekit ovat kotoisin.


Tässä taas näkymää yhdestä harvoista satamakaupungeista, jokisatamiahan täällä vain on. Kaunis, melko vauraanoloinen kaupunki tämä onkin. Sen mystisen Houskan linnan kirjasto siirrettiin kuulemma sodan jälkeen tämän sataman kautta jonnekin, ties minne, sitä ei linnan opaskaan tiennyt.


Houskan linnan mysteereistä vielä sen verran, että sieltä löytyy kelttiläisiä maalauksia, vaikka linna ei mitenkään voi olla niin vanha. Taidehistorioitsijat eivät osaa tätä selittää, koska ennen ei ollut tapana sekoitella tyylejä. Lisäksi linnan kappelissa on erikoinen maalaus, joka esittää hahmoa, josta ei saa selvää, onko se ihminen vai puoliksi ihminen ja puoliksi eläin. Erikoista kuvassa on myös se, että hahmo pitää miekkaa vasemmassa kädessä. Laitetaanpa siis päivän loppukuvaksi pätkä Houskan linnan muuria.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini