lauantai 5. helmikuuta 2011

Luottovaatteita ja muita välttämättömyyksiä

Matkalaukku on yllättävän pieni. Yleensä minulla ei ole ongelmia matkustaa kevyesti ja vähillä tavaroilla. Pärjään hyvin vähällä ja ostan sitten paikan päältä, jos jotakin puuttuu. Nyt on toisin, pitäisi ottaa mukaan talvi-, kevät- ja kesävaatteita. Olen koko päivän pakannut ja pyykännyt. Melkein kaikki vaatteet ovat jo matkalaukussa, samoin kengät. Kosmetiikka on suurin piirtein inventoitu. Kevättakin ostan paikan päältä, samoin lisää kenkiä.

Luottovaatteet tietenkin mukaan, kuten musta hame, farkkuhame ja  kolme kappaletta Nanson toimistopaitaa. Samoin otan  suomalaisuudesta muistuttamaan vähän Paulakukkaa ja Marimekon kuoseja, mutta ei kuitenkaan niin, että joka päivä kävelisin Suomi-designin mainoksena. Sitä paitsi ainoa hyöty siitä olisi se, että suomalaisturistit näkisivät kaukaa, että tuolla menee maanmies. Eikä sekään välttämättä ole mikään hyöty...

Kesällä 2008 olimme kahvilla New Yorkin Keskuspuiston laidalla. Viereisessä pöydässä istui hiljainen viisikymppinen pariskunta. Juttelimme niitä näitä, ja vasta vähän aikaa juttujamme kuunneltuaan tuo pariskunta paljasti meille suomalaisuutensa.  Ehkä halusivat harkita, että olemmeko keskustelun arvoisia, tai sitten olivat vain vähän ujoja. Nainen ilmoitti meille heti, että hän tunnisti meidät jo kaukaa suomalaisiksi miehen Jokapoika-paidasta. Kyllähän mekin tunnistimme heidät heti suomalaisiksi - Haltin repusta - mutta emme viitsineet sitä heille sanoa.

Moni on kysynyt, että jännitänkö matkaa. En itse asiassa jännitä. Ainoastaan unimaailma reagoi, sillä nukkuessani seikkailen milloin Amsterdamin kaduilla, tai lennän Mari Kiviniemen kanssa  pilvien päällä ja katselemme sieltä koko maapalloa. Olenhan kuitenkin menossa EU-maahan, en edes kauas. Samassa ajassa kuin lennän Prahaan, matkustaisin junalla Keski-Suomeen. Jos olisin lähdössä ihan vieraaseen kulttuuriin, esimerkiksi jonnekin Salomonin saarille tai Etelä-Afrikan Sowetoon, silloin saattaisin jännittää paljonkin. 

Osan vaatteista joudun hylkäämään. Niiden aika ei ole tänä keväänä, parempi onni ensi vuonna. Laukkuun ei vain mahdu ihan kaikki. En uskalla lähteä pelkillä ohuilla vaatteilla liikenteeseen, sillä katastrofit tuntuvat seuraavan minua, minne ikinä menenkin. On ollut tuhkajumia, jonka seurauksena ajoimme läpi Euroopan spontaanisti ostetulla autolla takaisin kotiin, Italia oli lumikaaoksessa ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen, kun sinne erehdyin menemään, samaan kauppaan koin myös Venetsian tulvat, jopa Tallinna sai osakseen  lumipyryn viime lokakuussa, kun Suomessa ei ollut vielä talvesta tietoakaan. Jos sama onni jatkuu, niin Prahassa on tänä keväänä ennätystulvat... mutta uhmaan kohtaloa ja jätän kumisaappaat kotiin.

Kaksi kesämekkoa lähtee joka tapauksessa mukaan. Toinen niistä tuoksuu vielä viime kesän hiekalle ja auringolle niin voimakkaasti, että se täytyy pestä ennen lähtöä.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Erilainen perjantai vuosiin

Tänään oli viimeinen työpäivä ennen kuin neljän kuukauden  opintovapaani alkaa. Aion viettää nuo kuukaudet Prahassa opiskelemassa täällä:  http://www.literarniakademie.cz/english/about-us

Yksitoista vuotta olen tehnyt päätoimisesti opettajan työtä, sivutoimisesti vielä muutaman vuoden siihen päälle.  On siis aika lähteä taas toteamaan, miltä maailma näyttää, kun sitä katselee oman ympäristön ulkopuolelta. Hyvin vahvasti on työelämä kuitenkin ripustautunut alitajuntaan, juuri hetki sitten huomasin miettiväni, että mitäs ensi maanantaina pitäisi oppilaiden kanssa tehdä, sitten vasta muistin, että sijainenhan näistä murehtii, en minä.

Tänään on perjantai, ja tiistaina lennän Prahaan. Koko elämän pitäisi mahtua matkalaukkuun. Saa nähdä, miten mahduttaminen viikonloppuna onnistuu. Ajatukset ovat sekä innostuneet että haikeat. Suomeen jäävät kaikki tärkeät ihmiset, enkä tänä vuonna näe sitä pohjoisen kevään uskomatonta kauneutta, jota seuraan joka vuosi niillä joutomailla, joiden ohitse kuljen päivittäin töihin. Ensin vihreinä ovat vain katajat, mutta sitten yhtenä kauniina päivänä se tietty koivu rautatiesillan (vuonna 2011 kulttuurisillan, sillä se johtaa Logomolle) pielessä saa ensimmäiset hiirenkorvansa.

Kuitenkin Praha on Euroopan sydämessä. Kartalta katsoessa huomaa, että paljon keskemmällä Eurooppaa ei voi ollakaan. Me suomalaiset helposti miellämme entiset itäblokin maat maantieteellisestikin itäisiksi, mutta todellisuudessa me olemme itse selvästi idempänä. Lisäksi olemme pohjoisempana kuin joskus muistammekaan. On hyvin mielenkiintoista lähteä katsomaan oman maanosan ydintä, kun on koko ikänsä sen reunalla asunut.

Sain juuri viestin vuokraemännältäni. Hän ei ole paikalla tiistaiaamuna, kun tulen kaupunkiin, mutta hänen isoisänsä on luvannut antaa minulle avaimet ja esitellä paikat. Hän ei kuitenkaan puhu englantia. Olen opiskellut hieman tsekkiä etänä, joten muutaman sanan osaan sanoa. Siitä kaunis kiitos hyvälle opettajalleni S:lle! Isoisä osaa kuulemma myös vähän saksaa, joten emmeköhän me pärjää.