keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Sananen toisen housuilla tuleen istumisesta

Turun Sanomissa oli reilu viikko takaperin juttua Lidicen kylän yhdestä hengissä selvinneestä lapsesta. Lidicehän oli, kuten tätä blogia alusta loppuun saakka lukeneet ehkä muistavat, Heydrichin salamurhan tähden kostoksi tuhottu kylä. Muutama Lidicen lapsista oli sen verran saksalaista alkuperää, että heidät lähetettiin kunnon arjalaisiin perheisiin kasvatettavaksi, osa joutui äitiensä kanssa keskitysleirille ja osa lastenkoteihin. Tämä haastateltava oli ollut prahalaisessa lastenkodista, josta hänen Prahassa asuva tätinsä oli hänet löytänyt. Toisin sanoen hän oli ollut hyvin onnekas, kun pääsi sukulaisperheeseen sodan jälkeen eikä tarvinnut jäädä lastenkotiin.

Mikä kuitenkin tuossa lehtijutussa oli minusta kiinnostavinta, oli tieto siitä, että ennen Heydrichin salamurhaa Tšekkoslovakian pakolaishallitus oli vedonnut britteihin, jotta nämä peruisivat hankkeen. He aavistelivat, että saksalaisten kosto olisi hirveä joka tapauksessa - onnistuisipa salamurha tai ei. Britit olivat kuitenkin taipumattomia, joten isku toteutettiin ja loppu on historiaa.

En taaskaan voi muuta todeta kuin että isot kansat osaavat niin ovelasti käyttää meitä pienempiä hyväkseen, jos vain annamme niin tehdä. Ymmärrän toki sen, että nuo tšekkisotilaat, jotka osallistuivat operaatioon, olivat siinä mukana vapaaehtoisesti. Tavallaan myös ymmärrän sen, miksi he ovat sankareita ja olen toki sitä mieltä, että heidän muistoaan on hyvä kunnioittaa. He uhrasivat itsensä, mutta mikä oli matkaanlähettäjien motiivi ja mikä uhrin hinta?