keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kirjaston kellarissa



Annoin tänään itselleni syntymäpäivälahjan, vieläpä ilmaisen sellaisen. Kävin opastetulla kierroksella Turun yliopiston kirjaston varastossa. En ollut koskaan ennen tajunnutkaan miten suuri rakennus se on, maan pinnalta katsoenhan se näyttää melko vaatimattomalta. Maanalaisia kerroksia on vielä yhteensä 5, niistä 3 suoraan alhaalla ja 2 vielä Juslenian alla. Silti tämä vapaakappalekirjasto kärsii tilanahtaudesta, enkä ihmettele, kun aivan kaikki painettu materiaali hääkutsuista K-marketin mainoksiin varastoidaan tuonne. Sanomalehdissä on sen verran helpotusta tullut, että ne ovat saatavilla vain mikrofilmeillä.

Kierros oli kiehtova ja jännittävä. Saimme tutustua vanhan kunnon Volter Kilven keksimään ja yhä käytössä olevaan hyllytysjärjestelmään, jossa mm. samankokoiset kirjat hyllytetään yhteen. Näin säästyy tilaa, Kilpi selvästi tajusi jo 1920-luvulla, että tila loppuu vääjäämättä joskus. Digiaika ei kuulemma ole ainakaan vielä vähentänyt arkistoinnin tarvetta.

Arvokirjahuoneessa näimme kirjaston 3 inkunaabelia, eli kehtopainatetta. Ne ovat kirjoja kirjapainotaidon alkuajoilta, painettu ennen vuotta 1501. Nämä kappaleet on ostamalla hankittu Turun yliopiston kirjastolle, ja muualla Euroopassa näitä voi kirjastoissa olla kymmeniä ellei satoja. Enpä ollut tällaisista kehtopainatteista ennen kuullutkaan, aina oppii siis uutta.

Tässä muuten tietoa ainoasta suomalaisesta kehtopainatteesta, Missale Aboensesta.

https://kirjasto.jyu.fi/jyk/kokoelmat/missale/index2.htm



Tässä kuvassa näkyy niinikään Volter Kilven ideoima tapa säilöä sanomalehtiä vanerilevyjen väliin. Näitä sidontoja tehtiin kuulemma Kakolassa ja jotkut vangit olivat työssä erittäin hyviä. Vankilasta aina ilmoitettiin kirjastoon, kun nämä käsistään kätevät olivat saapuneet taas vankilaan, ja kirjasto lähetti heti isot lehtimäärät sidottavaksi. Kai tämä on ollut sen ajan hyviä käytänteitä ja oppivia organisaatioita.

Opastetun kierroksen jälkeen menin lukusaliin taas lukemaan Suomen Kuvalehtiä ja Anna-lehteä vuodelta 1968. Annaan olisi pitänyt Lieko Zachovalován kirjoittaa joko tuona vuonna tai seuraavana, mutta näistä alkuvuoden lehdistä, jotka ehdin lukea, en hänen tekstejään vielä löytänyt. Parempi onni ensi kerralla. Ihan hukkareissu tämä ei ollut kuitenkaan, löysin yhden slovakialaisen runon sekä tarinoita siitä, miten suomalaiset reagoivat Prahan syksyyn 1968. Nämä siis Suomen kuvalehdestä.

Ja kyllähän lehtiä selaillessa joskus saa hyvät naurutkin, esimerkiksi, kun silmiin osuu tällainen kuva.


Kun viimeksi kävin yliopiston kirjastossa, maanantaina, oli sen edustalla kasvavissa ruusuissa vielä muutama sinnikäs punainen kukka. Valitettavasti puhelimestani oli akku niin lopussa, ettei kamera suostunut toimimaan. Ajattelin, että tänään otan niistä kuvan, mutta tällä välin ne olikin jo leikattu matalaksi. Lämmin on marraskuu. Muistan leikkineeni lumisotaa syntymäpäivänäni, vuoden on täytynyt olla 1980.

Kävelin kotiin, surukseni huomasin Aninkaistenmäen K-extran sulkevan tänään ovensa. Missäs ruokakaupassa nyt käyn, kun tuomiokirkon suunnalta tulen kotiin? Toisella puolella katua olevasta Café Voltairesta sain kuitenkin ostettua mukaan pari suklaakakun palaa huomisillaksi. Vaikutti ihan sympaattiselta kahvilalta, pistäydyin sinne ensimmäistä kertaa. Päivä oli  ollut kirkas, illan laskeutuessa näin auringon viimeisten säteiden heijastuvan kerrostalojen ikkunoista.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Joutsenen veljekset ja minä

Tämä päivä vierähti nopeasti Turun yliopiston kirjastossa. Lueskelin vanhaa tuttua Suomen Kuvalehteä ja lisäksi lehteä nimeltä Uusi Nainen vuodelta 1968. Tietysti haeskelin tietoa Tšekkoslovakian tilanteesta. Otin muistiin sivuja, jotka tulen myöhemmin kuvaamaan.

Tuo Uusi Nainen -lehti oli minulle uusi tuttavuus, se on jonkinlainen sosialistinen naistenlehti. Haeskelin sieltä Lieko Zachovalován tekstejä tai haastatteluja, koska niitä pitäisi tuosta lehdestä löytyä. Vuoden 1968 numeroissa niitä ei ainakaan ollut, ehkä niitä on vuosikerrassa 1969.

Valitettavasti ei ollut kameraa vielä mukana ja puhelimessakin oli akku melkein finaalissa, joten ei ole nyt mitään kuvamateriaalia tältä kirjastoreissulta. Myöhemmin laitan jotakin kuvaa tänne rekvisiitaksi.

Turun yliopiston kirjasto on muuten rakennettu Alaskan kultarahoilla. Kuulemma sellaiset Joutsenen veljekset lähtivät kullankaivuuseen ja lahjoittivat osan löytämästään kullasta yliopistolle, jotta saataisiin kirjasto. Lukusalissa istuessani mietin, mikä saa ihmisen lahjoittamaan työllä ja vaivalla hankkimansa kullan yliopistolle, varsinkaan, kun itsellä ei ole akateemista tutkintoa. Kullankaivuu ei ole ollut mitään leikintekoa, niillä reissuilla on moni päässyt hengestään ja vielä useampi tullut ryöstetyksi. Ehkä Joutsenen veljekset ajattelivat, ettei kaikkien tarvitse elää yhtä rankkaa elämää kuin mitä he ovat kokeneet ja siksi näkivät kirjaston tärkeänä. Niinpä minäkin saan siellä halutessani istua - eikä maksa mitään.

Iltapäivällä kotiin lähtiessäni hämärä jo laskeutui. Marraskuu on mielentila.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Elokuvailta

Eilen järjestin bookcrossaajille tšekkielokuvaillan. Keittelin soppaa, jonka ohje löytyy alla olevan linkin takaa. Tosin käytin kermaa enkä maitoa ja reilummin oliiviöljyä, jotta kasvikset kuullottuisivat kunnolla.

http://www.yummyvegetarianrecipes.com/czech-vegetable-soup

Pidän kasvisruuasta, mutta siinäkin pitää minusta olla makua. Kasvisruuan huono maine selittyy minusta pitkälti sillä, että sitä valmistetaan taitamattomasti. Edulliseksikin tulee kasvisten käyttäminen, isot kassilliset kannoin Citymarketista ruokaa melkein pikkurahalla, ja halvemmallakin olisi päässyt. Vaikken nyt sitä tarkoita, että ruuan pitäisi aina vain halpaa olla, vieraille tarjottava varsinkaan.

Katsoimme Peliskyn, ja vieraat tuntuivat pitävän siitä. En voi kuin ihailla taitoa tehdä humoristinen elokuva syksystä 1968. Niin kuin yksi vieras sanoi: Viimeisen kymmenen minuutin aikana tunnelma muuttui. Komediasta tulikin vakavaa. Lueskelin jostakin ennen iltaa, että Peliskystä piti tulla ensin nimeltään Paska palaa, koska elokuvan sketsit perustuvat sennimiseen teokseen. Kuitenkin Tšekin tv-yhtiö kielsi tuon nimen, sillä kyseessä on tyypillisesti joulun aikaan esitettävä elokuva.

Ilmeisesti televisiolla on suuri rooli ja vaikutusvaltaakin tuon maan elokuvateollisuuteen, koska kansallinen televisio satsaa paljon elokuvien tekemiseen. Laatu on minusta parempaa kuin suomalaisten tv-yhtiöiden tuotoksissa; vertailu on kyllä sikäli epäreilua, että Tšekissä omintakeiset elokuvanteon perinteet ovat varsin pitkät.

Adaptaation mestareita he ovat myös. Jos Suomessa adaptoidaan, lopputulos on esimerkiksi elokuvan teko kirjaa kuvittaen, tai sitten pesukoneet symboloivat lavalla venäläisiä ja niitä paukutellaan minuuttitolkulla. Myös Peliskysta näkee, että alkuperäistä kirjaa ei ole kopioitu, vaan sieltä on otettu tietyt ideat ja luotu aivan oma teos, vieläpä niin, että lopputulos on katseluelämys.

Elokuvailta taisi olla kaiken kaikkiaan ihan onnistunut, täytynee ottaa se uusiksi vaikkapa lopputalvesta, kun on taas tällainen juhlaton aika, niin kuin tämä marraskuu pakkaa olemaan.

Vieläkin minulla olisi blogattavaa lokakuiselta Prahan-reissultani, kun vain ehtisin paneutumaan asiaan. Niin monenlaista täytyisi jaksaa tehdä ja kirjoittaakin pitäisi sitä ja tätä. Kyllä ne aiheet kuitenkin tulevat vielä tänne käsittelyyn, sen lupaan.