keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Ampiaistensohija

Muistatte varmaan elokuvan Paistetut vihreät tomaatit? Siinähän toinen päähenkilö osaa lumota mehiläisiä ja kaapata siten niiden hunajan. Itsestäni joskus tuntuu siltä, että sohisin ampiaispesää näillä arkistokäynneilläni, enkä tosiaan lumoaisi ampiaisia, vaan herättäisin ne talvihorroksesta.

Tämä on ollut niitä päiviä, joina nostan käteni pystyyn. Tuntuu, etten tajua enää mistään mitään. Miten voi olla mahdollista, että tutkimani tsekki, joka on koko elämänsä omistanut tsekkien kouluttamiselle ja kielen vaalimiselle, ja joka osallistui Prahan kapinaan natsihallintoa vastaan keväällä 1945, onkin kuulunut fasistiseen järjestöön?

Syitä voi olla moniakin, mutta silti tuo hämmentää. Ihminen tekee tietysti hätätilanteessa mitä vain selviytyäkseen. Toisaalta, kun kyseinen henkilö eli 1960-luvulle asti, tuskin hän kovinkaan aktiivinen fasisti on voinut olla, muutenhan kommunistit olisivat ottaneet hänet hengiltä.

Koskaan en halua nykyajasta käsin lähteä arvostelemaan kenenkään ratkaisuja, kaikkia tekijöitä on mahdoton tietää. Joskus vain tuntuu, että ampiaiset saisivat jatkaa horrostamistaan.

Tšekkikuumetta?

Tänään kuulin mielenkiintoisen kommentin. Henkilöllä X on kuulemma tšekkikuumetta. Oli ihan pakko kysyä, mitä se sellainen on, ja sain vastauksesksi, että sanotaan, että ollaan muka kuumeessa, eikä oikeasti olla. Tšekkijääkiekkoilijat harrastavat sellaista - kuulemma.


No, kuumetta tai ei, tässä liikennemerkkinäkymää läheltä Strahovin luostaria.

Lisäksi löytyi, kiitos ystäväni P:n, linkki tähän uutisaiheeseen:

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2107463/Seven-paintings-belonged-Adolf-Hitler-hidden-Czech-convent.html

maanantai 27. helmikuuta 2012

Unissani vielä Prahan arkistoissa

Viime viikko taisi jäädä niin sanotusti päälle. Kun tänään otin töiden jälkeen vähän päivätorkkuja sohvalla, olin unissani kansallisarkiston lukusalissa. Selailin äärimmäisen ohuelle paperille kirjoitettua tekstiä. Samassa tajusin, että ainoa saksaa puhuva virkailija aikoo lähteä huoneesta pois. Panikoidun ja juoksen hänen peräänsä. Yhtäkkiä hätkähdän hereille.

Kuva esittää Bilekin veistosta.

Kotiin sinivalkoisin siivin



Jos Czech Airlines vei minut Prahaan, niin Finnair toi sitten kotiin. Matka meni hyvin, vaikkakin lento uhkasi viivästyä navigointilaitteen tietokonevian takia. Emme sitten olleet lopulta myöhässä enempää kuin 10 minuuttia, joten kaikki hyvin.

Turvatarkastuksen virkailija kysyi minulta: "Mluvíte?" Olin vähällä vastata: "Ano." Sillä kyllähän minä puhun. Ilmeisesti tšekiksi kun kysytään, että puhutteko, niin puhumiseksi lasketaan vain tšekin puhuminen. Jotenkin erinäisten virasto- ja kauppakokemusten pohjalta uskon tuon hyvinkin. Onhan se mukava, että oppii reissun viime metreilläkin kielestä jotakin.

Iltapäivällä nukuin univelkoja pois, nyt on taas kaikki reilassa. En ole enää väsynyt, mutta hyvin onnellinen olen. Reissu oli hieno.

Siitä tiesin olevani Suomessa taas, kun ensimmäiset maan kamaralla (lentokenttäbussissa) kuulemani sanat olivat: "Perkele, se jäi sinne!"

Terve taas, Suomeni maa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Takki tyhjänä

Kun lähtee päiväseltään käymään Sudeettialueella haastattelun merkeissä ja sitten vielä Prahaan palattuaan käy tekemässä toisen mokoman, voi ehkä jo sanoa antaneensa aivan kaikkensa. Ainakin reppu tuntuu kevyeltä, kun viimeisetkin Suomen-tuliaiset on jaettu. Takkikin tuntuu tyhjältä, enempää ei jaksaisikaan enää kokea mitään uutta.

Junamatka Sokoloviin, Karlovy Varyn taakse kestää 3-4 tuntia. Reissuun oli pakko herätä jo kello neljä aamulla, mutta toisaalta täkäläisissä vaunuosastoissa tulee uni hyvin silmään, ellei juna ole aivan täynnä. Nukuin yhteensä varmaan viisi tuntia tänään junassa. Maisematkin olivat kauniita.


Joka tapauksessa, huomenaamulla lähtee kone kohti Suomea. Viikko on ollut hyvä ja antoisa, se ylitti kaikin tavoin odotukset. Varmasti blogiaiheitakin syntyy taas tästä reissusta tulevien viikkojen tarpeisiin.  Ainoastaan nukuttua on tullut vähemmän kuin laki sallii, mutta eiköhän se tästä tasaannu.