Aluearkistossa

Tänään suuntasin kulkuni Prahan ulkopuolelle, yhteen sen aluearkistoista. En voi kuin onnitella itseäni siitä, että kykenin taas ostamaan lipun ja löytämään oikeaan kohteeseen ongelmitta. Jostakin se puhekielikin vaain aina löytyy, kun on pakko.

Päivän saalis oli sentään jotakin tietoa, olen ihan tyytyväinen panostuksen ja lopputuloksen väliseen suhteeseen. Välillä kun tulee tehtyä hukkareissuja, mikä harmittaa aivan vietävästi.


Tosin se, mitä tietoa tarkkaan ottaen sain, on pikkuisen hämärän peitossa, koska käsiala oli paikoitellen niin hankalasti luettavaa. Otin siis kuvia ja konsultoin jotakuta, joka osaa lukea vanhoja käsialoja paremmin kuin minä. Joka tapauksessa Sokolov-järjestön pöytäkirjojen kautta löytyi taas jotakin uutta, mutta ihan kaikkea en saanut omin avuin luettua.

Osa teksteistä sen sijaan aukeni aika mukavasti. Luen vain valitettavan hitaasti, eritoten käsin kirjoitettua materiaalia. Olisi ollut kiinnostavaa jäädä lukemaan koulun johtokunnan pöytäkirjoja siltä ajalta, kun Sudeettialueet liitettiin Saksaan sekä Protektoraatin ajalta. Niin paljon olisi luettavaa, tutkittavaa ja kirjoitettavaa tässä maailmassa, mutta kuka sen kaiken tekee?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini