Länteen pakenijoiden jäljillä

Sunnuntaiaamu alkoi sumuisena, juuri sellaisena kelinä, jota laittomia rajanylityksiä kylmän sodan aikana harrastaneet suosivat. Lauantai-iltana olimme kysyneet Františekilta, missä reitti rajan yli Saksaan oli kulkenut, ja hän näytti sen meille tarkasti.


Sunnuntaina siis lähdimme katsomaan paikkoja tuolla suunnalla. Aivan tarkkaa reittiä on tietysti mahdotonta seurata, muutenkin tuntui järkevältä pysytellä vain poluilla. Kävelimme itse asiassa kuutisen kilometriä merkityllä retkeilyreitillä.


En osaa kuvitella tunnetta, kun henkensä kaupalla pakenevat näkevät edessään siintelevät vuoret, joiden takana on Länsi-Saksa. Maasto ei itse asiassa ole tällä kohdalla kovinkaan vaikeakulkuista, mikä selittää sen, että jopa melko iäkkäätkin ihmiset selvisivät matkasta.


Matkan varrella oli myös Karhukappeli, jonka joku karhun kanssa paininut ja pelastunut oli rakennuttanut 1700-luvulla. Näillä seuduilla eivät karhut enää liiku.


Tsekissä on runsaasti eritasoisia ja -pituisia, merkattuja vaellus- ja pyöräilyreittejä. Saimme kulkea aivan rauhassa, vastaan ei tullut poluilla ketään, ja ihmisten aiheuttamia ääniä kuului hyvin vähän. Hiljaisuus oli nautinnollista. Suosituimmilla reiteillä ei tietenkään voi olla näin autiota, mutta myös tällä rajaseudun polulla oli kauniita maisemia aivan elämyksellisyteen asti. Suosittelen kokeilemaan!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Mustan kotkan apteekki