lauantai 18. kesäkuuta 2016

Aika, tuo vihreä hirviö

Tänään liikuskelin Prahan linnan liepeillä ja läheisellä ratikkapysäkillä pysähdyin ihastelemaan sitä, miten nätisti oli jätetty apilaa kasvamaan. Ratikat ikään kuin kulkivat kukkaispellon läpi, vain raiteilta ne oli leikattu pois.


Mutta sitten kauhukseni huomasin vihreän hirviön, joka leikkasi myös raiteiden vierustoja. Jokin palanen minussa jäi suremaan katkeilevia apiloita.


Hetken mietittyäni ymmärsin surevani oikeastaan sitä, miten kaikki katoaa. Vihreä hirviö on aika, joka niittää pois ihmiset, jotka vielä muistavat jotakin omakohtaisesti. Sachsenhausenin selviytyjiä on  noin 1200:sta jäljellä enää seitsemän. Näitä opiskelijoita siis, joita minä tutkin. He ovat viimeisiä, jotka muistavat toisen maailmansodan aikuisen näkökulmasta, ainakin suurin piirtein aikuisen. Leikkuri kiertää ja mutkittelee, tulee lopulta meistä jokaisen kohdalle, minunkin.

Letnán puistossa, metronomia katsellessani tulin siihen tulokseen, että aika tehdä, toimia, puhua ja kuunnella on nyt. Se on aina nyt.



Urheilua ja junailua



Tänään kävin päiväseltään Pilsenissä junalla. Matka oli muuten varsin miellyttävä, mutta paluumatkalla junassa (reitti kulkee Münchenistä Prahaan) oli liikenteessä valtavasti saksalaisia jalkapallojoukkueensa pelipaidoissa. Meininki oli sen mukainen.

Joku luukutti ämyreistänsä ac-dc:tä, ja kun kyllästyi siihen, jatkoi discoversiolla Ievan polkasta. Jostakin oli löytynyt ilmeisesti halvalla 5-litraiset oluttynnyrit mieheen. Oli muuten pitkä puolitoistatuntinen, vaikka istuinkin vaunuosastolla, jossa kyseisiä urheilufaneja ei ollut lainkaan.

Mietin ensin, onko Saksa pelaamassa lähitunteina ja kaverit siksi matkalla Prahan kentälle lentämään halvalla Ranskaan. Mutta ei Saksa ilmeisesti ihan just tässä pelaa, joten pojat olivat tulossa ihan vaan meitä tänne Prahaan ilahduttamaan. Voi, miten hauskaa!

Jossakin vaiheessa minun oli ihan pakko käydä wc:ssä, ei vain mahtanut mitään. Juuri kun olin astumassa vessaan, eteeni yritti kiilata kaksi Saksan pelipaitaista kaveria. Ilmoitin, että nyt menen muuten minä, koska olen jonottanut, ja he hoippuivat syrjemmälle.

Wc:ssä tuli sitten mieleen, että olikohan ihan viisasta aukoa noille suuta, ja meteli sen kun yltyi vaununkäytävällä. Otin varmuuden vuoksi tukon paperisia käsipyyhkeitä ja kastelin ne läpimäräksi. Päätin, että näillä läväytän naamalle, jos joku tunkee lähelle.

Ei tarvinnut kuitenkaan harjoitella itsepuolustustaitoja, sillä kun tulin ulos, samat kaverit pyysivät kohteliaasti anteeksi ja toivottivat hyvää viikonloppua. Jostakin selkäytimestä siis löytyivät sittenkin ne hyvät tavat. Hyvä niin.

Urheilusta kun nyt puhutaan, mainittakoon, että Národní třídalla on  Zátopek-aiheinen sarjakuvanäyttely vielä ainakin ensi viikon. Siinä mainitaan Emilin Suomalainen kilpakumppani, Heino.


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Säveltäjä, joka mieluummin olisi keksinyt höyrykoneen

Kävin tänään Antonin Dvořák -museossa, joka on melko pieni, mutta sitäkin sympaattisempi käyntikohde. Kyseessä ei ole säveltäjän kotitalo, vaikka hän noilla kulmilla on melkein koko ikänsä asunut, vaan jylhä barokkitalo, joka sopii tunnelmaan oikein hyvin. Musiikki soi taustalla, eikä tänään ainakaan ollut tungosta.




Esittelyteksteistä kävi ilmi, että Dvořák oli erittäin kiinnostunut uudesta tekniikasta, erityisesti hän piti junalla matkustamisesta. Hän olisi omien sanojensa mukaan valmis antamaan pois kaikki sinfoniansa, jos hän vain olisi saanut keksiä höyrykoneen.

Dvořák myös matkusteli ahkerasti, ennen kaikkea junalla ja myös laivalla. Amerikassa hän vietti kolme vuotta, ja tämä aika oli hänen säveltäjänuralleen merkityksellinen. Vaikutteita tuli esimerkiksi alkuperäisasukkaiden  ja mustien musiikista. Oletettavasti uudet vaikutteet tekivät hänestä omaleimaisen, mielestäni varsin raikkaan säveltäjän, jonka musiikissa on ulos- ja eteenpäin katsomisen meininkiä. Kuvassa säveltäjän aikanaan omistama karttapallo.


Museossa oli muuten tällainen musiikkikoulun kurssikuva, josta vierailijoita pyydettiin tunnistamaan Antonin. Tehtävä on aika helppo, sillä muita kuvia on paljonkin tarjolla. Tuli kuitenkin oma tutkimus mieleen sikäli, että olen nähnyt samantapaisia luokkakuvia, joissa on niitä henkilöitä, joiden kirjeitä tutkin. Näissä tapauksissa tunnistaminen ei ole ihan yhtä helppoa, toisinaan se on jopa mahdotonta.


Kuitenkin reissuistaan ja maineestaan huolimatta Dvořák kirjoitti vuonna 1886 ystävälleen Bohumil Fidlerille, että hän on aivan sama kuin aina ennenkin: tavallinen tšekkiläinen muusikko. 


PS Bloggeri kiukuttelee ja vaihtaa fonttia ja fontin kokoa nyt miten sattuu. Pahoittelen ja yritän fiksata asian myöhemmin.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Aasiaa Prahassa

Tsekin vietnamilaisyhteisöistä olen joskus blogissani kertonutkin. Tännehän otettiin Vietnamin sodan aikana aika iso määrä ns. venepakolaisia, ja heidät tunnetaan maassa ehkä parhaiten pitkään auki olevista ruokakaupoistaan. Niissä ruokakaupoissa muuten myydään hyvin monenlaista tavaraa, juuri tänään huomasin, että yhden lähimyymälän erikoisuus on miesten pyjamat. Siis sellaiset oikein pitkäpaitaiset mallit ja väreiltään esim. tummanruskeat.

Haeskellessani tomaateille pussia, pieni vietnamilainen rouva alkoi hokea: "Taku, taku!" Riemukseni tajusin, että hän yrittää sanoa tašku, eli pussi. Oikein hyvä mieli valtasi minut, kun tällä lailla alan saada jotakin selkoa murteellisestakin kielenkäytöstä. Kohta myyjä toikin minulle rullallisen muovipusseja tomaateille ja muille ostoksille.

Seuraavaksi suuntasin kulkuni samassa talorivissä sijaitsevaan kiinalaiseen ravintolaan, josta saa hyvää halvalla. Paitsi että siellä ei ymmärretä minun tšekkiä eikä englantia. Mutta ei se mitään, listaa osoittamalla pääsee pitkälle.

Annosta odotellessani satuin kuulemaan, kun kiinalainen tarjoilija puhui kahdelle viereisessä pöydässä istuvalle naiselle. Yhtäkkiä tämä kiinalainen tyttö hihkaisi: "Ano, kurva!" Nostin pääni lehdestä, jota olin aikaa tappaakseni tavaillut. Kurva siis on naiseen viittaava, hyvin epäkunnioittava ilmaus. Arvaatte kyllä.

Samassa hetkessä tietysti tajusin, että tyttö yrittää sanoa jotakin ihan muuta. Siihen ei kielitaitoni riitä, että tähän hätään keksisin, mitä hän halusi sanoa. Mutta joka tapauksessa pöydässä istuvat naiset pidättelivät nauruaan ja vilkuilivat minuunkin päin.


Syötyäni ja nukuttuani vähän univelkoja pois (siksi ei muuten väsytä näin pikkutunneillakaan vielä) ja lähdin kampaajalle. Kyllä, uskolliset lukijat tietävät, sille korealaiselle sedälle.

Tällä kertaa olin varsin täsmällisesti paikalla, ehkä vain viisi minuuttia etuajassa. Kampaaja oli yllätyksekseni aikataulustaan jäljessä ja viimeisteli nuoren amerikkalaisen miehen lyhyttä leikkausta. Toinen oli saanut samanlaisen käsittelyn ja istui sohvalla huutelemassa keskusteluun omia kommenttejaan. Keskustelu koski Jackass-tuotantoja ja mitä missäkin niistä on tapahtunut.

Minähän siis lueskelin vain Korean Airin asiakaslehteä. Myöhemmin selvisi, että kampaajan yksi vakiasiakas on ko. yhtiössä töissä. Hän ei siis ollutkaan itse käynyt kotimaassaan hiljattain, kuten kuvittelin. Pöydälle oli tuotu myös valtavan paksu tšekin kielen sanakirja. Mutta siihen en tietenkään viitannut keskustelussa mitenkään, koska kampaaja yhä väittää minulle kivenkovaan, ettei osaa paikallista kieltä yhtään.

Huomasin, että tämä korealainen herra oli tällä kertaa todella vaivautunut siitä, että minä satuin kuulemaan Jackass-keskustelun. Niinpä hän sanoikin amerikkalaisten lähdettyä, että olen erittäin epätäsmällinen skandinaavi. Kysyin heti, montako skandinaavista asiakasta hänellä on. Yksi ruotsalainen kuulemma löytyy, mutta ei muita, joten otos on ehkä vähän kapea.

Arvasin heti, että tämä on  jonkinlainen kääänteinen vihjaus siitä, etten saisi tulla aikaisemmin kuin mitä on sovittu, koska lähes aina tulen kampaamoon liian aikaisin. Myönnän, että osittain sen takia, että minua kiinnostaa nähdä, mitä kaikkea salongissa tapahtuu ja keitä siellä käy. En ole siis vielä päättänyt, että ymmärränkö käänteisen vihjeen, olisin siinä tapauksessa jatkossa monta kokemusta köyhempi.

Mutta hiukset tuli leikattua ja hyvin tulikin. Kesken parturoinnin paikalla kävi mies, joka totesi, että hän taitaa tulla sittenkin vähän myöhemmin, vaikka neljältähän hänellä oli aika. Minullakin oli neljältä siis aika. Siinä hetkessä tajusin, että kampaaja haluaa aina järjestää minulle sopivan leikkausajan, tavalla tai toisella.

Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoitti, kun hän kirjoitti tekstiviestin aikataulusta sopiessamme: "Olet erityislistalla. Milloin pääset tulemaan kello yhden jälkeen?" Tällä liistalla on suuri, hieman omalaatuinen kunnia olla.